Tunsin sen heti aamulla; sen tunteen kun vatsanpohjassa vääntää ihan kun vuoristoradassa. Toisaalta olin todella helpottunut, päivästä ei tulisi yhtä tuskainen kun kahdesta edellisestä, toisaalta pelottaa aivan pirusti.. ei tää hyvää tiedä.
Ei mielen kuulu ailahdella näin edestakas. Eilen juttelin puhelimessa kaikkien tyttöjen kanssa ja siinä puheluiden aikana tajusin, että mä olen aina ollut tällanen. Aallonpohjalta aallonharjalle ja siinä välissä keskellä hyökyaaltoa. Aina ne lääkärit multa sitä on kyselleet, mutta kukaan ei ole koskaan osannut kysyä ihan oikeita kysymyksiä. Eli lääkäri on puhunut aidasta ja potilas aidan seipäästä. Jos nyt maanantaina saataisiin joku järjestys asiaan...toivottavasti...
Tiedän, että nyt olisi aika lyödä se rauhottava nappi suuhun, mutta haluan nauttia tästä ihan vielä hetken. Olla tehokas ja toimelias ja puhelias....
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti