Koita nyt sitten selittää ihmisille, mikä tää mun olo on! Joo-o: ottaisin mielelläni itseäni niskasta kiinni ja menisin ulos ja lenkille tai uimaan tai ihan mitä vaan, mutta kun ei kykene!
Mä alan väsymään päivä päivältä enemmän siihen, että ihmiset antaa mulle "hyviä neuvoja". Yrittäkää nyt käsittää, että mun pää on ROMUNA, TOHJONA ja suurimman osan ajasta vielä kaiken lisäks ILMAN JÄRKEÄ! Viimeks eilen sain PUOLLUSTELLA itseäni sellaselle ihmiselle, jolle en ikimaailmassa olisi uskonut joutuvani selittelemään yhtään mitään.
En yhtään ihmettele, miksi masentuneet ihmiset eristäytyy muusta maailmasta. Onko sinne ulos kiva mennä, kun mieli on musta kun ukkospilvi ja itku ei ole kaukana? Helvettiäkö se auringonpaiste siihen vaikuttaa, että mun aivoissa on jotain vikaa ja mä ajatukset kiertää kehää.
Joo, parempia päiviä on nykyään enemmän kun huonoja, myönnän sen kyllä. Ja voi olla, että jotkut ei vaan näe sitä mun ukkospilveä pään päällä; kulissit pidetään aina kunnossa. Mutta tässäkin kyse ihmisestä, jonka suhteen olen ollut totaalisen rehellinen kaikkien asioideni kanssa.
Kiitos luojalle niistä ystävistä, jotka on elänyt mun rinnalla viimeset 15 vuotta. Ne tietää ja ymmärtää...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti