Tänään aamulla sitten oli lääkäri. Oma työterveyslääkärini on kyllä painonsa arvoinen kultaa! Ja olen ilmeisesti saanut hänet koukutettua sukeltamiseen, mainitsi, että oli kokeillut laitesukellusta lomallaan =)
No joo, sitten asiaan... Juteltiin puolisen tuntia mun oloista, jotka siis vaihtelevasti ovat heitelleet jonkinasteisesta hypomaniasta pahan depression puolelle. Lääkäri rauhotteli ja kyseli todella tarkkaan syklien kestoista. Syklini ovat kuulema liian lyhyitä ollakseen oireita biposta. Kivi putosi sydämeltä. Kroonisella depressiolla mennään siis edelleen (jonkun mielestä tämä voi kuulostaa kauhealta, mutta sen taudin kanssa osaan elää, minäkuva selkeni hieman heti kun lääkäri kielsi bipon).
Lisää nappia tuli kuvioon, nyt on aamu ja iltalääkkeet erikseen (pitää ostaa sellanen annostaja kohta :D )ja rauhottavat paniikkikohtauksiin. Huoh... on tää taas tällasta. Mutta minkäs teet; kun aivot ei toimi normisti, ne ei vaan toimi. Sitten vaan tasapainotetaan.
Parempi mieli tuli kyllä heti, kun tajusin, että se iloinen, ulospäinsuuntautunut tyyppi oikeasti olenkin minä eikä vain joku taudinkuva! Nyt se tyyppi vaan pitää kaivaa kokonaan takas esiin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti